Uudenkaupungin Laulu-Veikot header

Uudenkaupungin Laulu-Veikkojen VeikkoSet

Pekka Harmovaara

VeikkoSet – lauluyhtyeen alku ajoittuu vuoteen 1998, jolloin kuoron silloinen taiteellinen johtaja, dir.mus. Pekka Harmovaara kokosi lauluryhmän laulamaan barbershop-lauluja. Alkuvuosien jälkeen yhtye vakiintui seuraavaan kokoonpanoon: I tenori; Seppo Pöyhönen ja Veikko Virkkunen, II tenori eli lied ; Raimo Rantanen ja Seppo Turjansalo, I basso eli bariton; Erik Junnila ja Tapio Ruusola, II basso Pekka Harmovaara ja Esko Markkula. Tällä kokoonpanolla harjoiteltiin ja esiinnyttiin vuoteen 2002 asti, kunnes aloitettiin harjoitella ”Korsusta korsuun” – äänilevyn  lauluja, jolloin mukaan liittyi Pertti Mattila, joka tarpeen mukaan laulaa joko I:stä tai II:sta tenoria.

Äänite tehtiin Usko Kemppi seuran aloitteesta, kun oli löytynyt Kempin vuonna 1942 Kiestingin ja Uhtuan suunnalla taistelevien joukkojen keskuudessa  lauletuista lauluista kokoama kirja Korsusta korsuun, joka oli arkaluonteisten laulujensa vuoksi takavarikoitu jo vuonna 1943. Kirjan 16:sta laulusta, jotka sovitti Pertti Puhakka julkaistiin vuonna 2004 äänite, jonka taustat soitti turkulainen Sointu-yhtye. Levyn tekemistä varten vahvistettu kvartetti otti nimekseen Lauluyhtye Ruotukaverit.

Tämän äänitteen laulujen pohjalta koottiin konserttiohjelma Kaikuja Kannakselta Petsamoon. Ruotukavereita säestämään koottiin Töpinä-orkesteri, jossa soittivat Heikki Hietala (piano), Marjo Suominen (harmonikka) ja Mika Nurminen (rummut). Tätä konserttia on esitetty niin Uudessakaupungissa kuin naapurikunnissakin hyvällä menestyksellä. Ensikonsertin jälkeen, joka pidettiin Laitilassa ohjelmaan lisättiin Seppo Turjansalon esittämä korpraali Möttönen.  

Uudenkaupungin teatteri teki Usko Kempistä näytelmän Tulipunainen matkalaukku, kun Kempin syntymästä vuonna 2007 oli tullut kuluneeksi 100 vuotta. Näytelmään sisällytettiin toista kymmentä Kempin laulua, jotka näytelmässä esitti vahvistettu kvartettimme. Näytelmää  esitettiin vuosien  2007 ja 2008 aikana yli kaksikymmentä  kertaa, joten lauluyhtyeemme jäsenille tuli rutkasti näyttämökokemusta, koska laulujen lisäksi osallistuimme myöskin näytelmän sivurooleihin.

Tämän näyttämöprojektin jälkeen keskityimme Mieskuoroliiton perusmerkkiohjelmaan ja syksyllä 2009 suoritettiin ”kukkomerkki” niillekin jäsenillemme, joilta se vielä oli puuttunut. Seuraava tavoitteemme onkin kaikille taitomerkki rintaan.

VeikkoSet on harjoitellut Pekka Harmovaaran johdolla pääsääntöisesti kerran viikossa. Vakinaisena säestäjänämme toimii Heikki Hietala.

Näiden kuluneiden vuosien aikana on VeikkoSet harjoitellut ohjelmiston, josta löytyy sopivia lauluja kaikenlaisiin tilaisuuksiin  häistä hautajaisiin.

Esiintymisiä voi tilata Pekka Harmovaaralta

puh. 0505951703, tai sähköpostitse

 

pekka.harmovaara@uusikaupunki.fi