Uudenkaupungin Laulu-Veikot header

LAULU–VEIKKOJEN ROUVAT

Rouvien toimintaa 60 vuotta

Rouvat juhlistivat 60-vuotista toimintaansa 23.11.2019 tehden retken Raumalle. Käytiin katsomassa teatteriesitys, jonka jälkeen syötiin hyvin ravintolassa ja muisteltiin menneitä.

Laulu-Veikkojen hallituksen puheenjohtaja Esa Nieminen esitti kiitokset Rouville ja kohotti tervetuliaismaljan.

Jaakko Suominen muisteli tapahtumia vuosikymmenien ajoilta.

Paikalla oli 1 Rouvien perustajajäsenistä, Liisi Virkkunen (vasemmalla). Hän myös kertoi joitain muistoja matkan varrelta, oikealla nykyinen Rouvien vastuuhenkilö Raili Nieminen.

Juhlaan osallistui 32 henkilöä, joista Rouvia 17.

Rouvat yhteiskuvassa ruusujen kera

Kuorolaisten lauluesitys Rouville

 

Laulu-Veikkojen Rouvia vuonna 2018; ylärivi vasemmalta Pirjo Siivonen, Liisa Kuusinen, Eira Mattila, Sirpa Palmu ja Raili Nieminen, alarivi vasemmalta Sirpa Markkula, Marjatta Hellsten ja Helena Rantanen.

Rouvat kokoontuvat edelleen 4-6 kertaa vuodessa suunnittelemaan tapahtumien tarjoiluja. Tapahtumat ovat mm keväällä vietettävät Iltamat, kevään ja syksyn laululeirit, kauden aloittajaiset ja päättäjäiset, syys- ja kevätkokoukset sekä Itsenäisyyspäivän aaton konsertti.

 

Rouvia vuonna 2008; ylärivi vasemmalta, Eila Polojärvi, Pirkko Kalenius, Maija Karhu, Liisa Kuusinen, Marjatta Hellsten ja Sirpa Markkula, alarivi vasemmalta, Eira Mattila, Terttu Litmanen, Pia Lindström, Anna-Liisa Heiskanen ja Tuula Laakso.

Historiaa

Laulu–Veikkojen  täyttäessä 10 vuotta vuonna 1959, kuoro esitti toivomuksen rouvilleen naisjaoksen perustamisesta. Perustamispalaverissa Meeri Olkun kotona 6.10.1959 olivat läsnä Anna Holvitie, Hellin Jäntti, Terttu Lehtonen, Helena Nieminen, Meeri Nykänen, Anna Pohjola, Bertta Talvitie, Kirsti Tuomi ja Liisi Virkkunen. Nimeksi tuli Laulu – Veikkojen Rouvat, joka toimii mieskuoron yhteydessä. Ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin rouva Anna Holvitie ja sihteeriksi rouva Hellin Jäntti. Päätettiin, että Rouvat kokoontuvat vuorotellen jäsenten kotona ja kahvipöydässä tarjolla saa olla ainoastaan pullaa ja yhtä laatua pikkuleipiä sekä myös jokainen tuo oman kahvikuppinsa mukanaan, säästääkseen emännän vaivoja.

Alkuun Rouvat järjestivät käsityöiltoja ja leipoivat ahkerasti myyjäisiin, kartuttaakseen kuoron kassaa. Ensimmäisenä toimintavuotena Rouvat aloittivat aktiivisen rahankeruukampanjan. Jokainen Rouva ompeli 4 esiliinaa. Seurakuntakodilla järjestettiin huutokauppa, jossa essut myytiin Laulu-Veikkojen esitysten ja kahvittelun lomassa. Saadut tulot olivat osa pianohankinnan hinnasta.

Kuoron 20 -vuotisjuhlassa Rouvat lahjoittivat 1000 markkaa rahaa ja puheenjohtajan nuijan.

Rouvien aktiivista panosta tarvittiin erilaisten käytännön tehtävistä huolehtimiseen mm. kuoron eri tilaisuuksien tarjoilujen järjestämiseen. Esimerkiksi konsertit, kokoukset, merkkipäivät, iltamat ym.

Järjestettiin yhteisiä matkoja ja oltiin hengessä mukana esiintymisissä ja tapahtumisissa.

Kokoonnuttiin noin kerran kuussa, jonkun kotiin tai johonkin mukavaan paikkaan tilanteen mukaan.