Kuoron puheenjohtaja: Martti Vähätalo

Kuoron esittely

Uudenkaupungin Laulu-Veikot on Suomen Mieskuoroliittoon kuuluva mieskuoro, joka perustettiin sotien jälkeen v.1948. Kuoron toiminnassa on ollut sekä nousu- että laskukausia. Parhaimmillaan 1990-luvulla kuoron jäsenmäärä oli yli 50. Nykyisin aktiivilaulajia on 30-40. Kuorolla on monia perinteisiä tapahtumia laulukauden aikana Itsenäisyyspäivän aaton musiikki-illasta keväisiin iltamiin. Kuoron ohjelmisto sisältää musiikkia laidasta laitaan.

 

Kuorolla on ollut toimintansa aikana neljä taiteellista johtajaa. Kuoron nykyinen johtaja dir.mus.Pekka Harmovaara toimi kuoron taiteellisena johtajana vv.1973 – 2001 ja on nyt palannut takaisin kuoron taiteelliseksi johtajaksi. Hänen johdollaan ollaan valmistautumassa mm. kesän 2012 Sulasolin Laulu- ja soittojuhliin ja kuoron 65-vuotiskonserttiin v. 2013. Harjoituksia pidetään Pohitullin koulun musiikkiluokassa maanantaisin klo 18.00-20.15. Kuoro toimii Vakka-Suomen kansalaisopiston piirinä ja uudet laulajat toivotetaan tervetulleiksi mukaan toimintaan.

 

Nokikanankuja 17 23500 Uusikaupunki

050-595 1703  pekka.harmovaara@gmail.com