Matkaa heimoveljien ja kielisukulaisten maahan valmisteltiin huolella. Harjoiteltiinpa kaksi kuorolaulua unkarin kielellä ja ne esitettiin isäntäkaupunkimme Szentendren vastaanotolla. Kun Laulu-Veikot olivat päässeet ensimmäisen unkarinkielisen laulun toiseen säkeistöön, huomasimme isäntiemme ilmeistä: Voi hyvät ystävät, suomalaisethan eivät laulakaan omalla kielellään, vaan jollain muulla. Toisen laulun aikana syttyi lopulta ”tiedonvalo”, ja szentendreläiset isäntämme tajusivat meidän laulavan unkariksi. Ääntämisharjoituksista huolimatta eivät Laulu-Veikot tavoittaneet oikeaa unkarinkielen intonaatiota.
Matkalla toimi tulkkina Tuulikki Mattila, jonka englanninkielentaito riitti selvittämään kiperämmätkin tilanteet. Lisäpiristeen eri tilanteissa antoi kuoromme silloisen puheenjohtajan Antti Laakson vakavailmeisyys yhdistettynä Tuulikki-tulkin räiskyvän pirteään esiintymiseen. Mikä kontrasti! Ja ilmeestä huolimatta Antti on armoitettu sanansäilän heiluttaja ja leikinlaskija.
Szentendre on Uudenkaupungin ystävyyskaupunki Unkarissa. Meitä Laulu-Veikkoja ja heidän rouviaan kohdeltiin koko Szentendressä oloajan niin vieraanvaraisesti, että usean henkilön paino lisääntyi neljässä päivässä saman verran kiloissa. Vaikka Unkari totuuden sanoaksemme oli ja on edelleen Suomeen verrattuna köyhä maa, ei se näkynyt suomalaisten kestitsemisessä. Voihan balinka!
Tähän Uudenkaupungin Laulu-Veikkojen Unkarin matkaan sisältyi ulkoilmakonsertti Szentendren orpokodissa ja sisäkonsertti paikallisen musiikkilukion tiloissa sekä useita pienempiä esiintymisiä mm. Szentendren torilla, remontoitavan kirkon edustalla, Hotelli Volgan tiloissa Budapestissa, Zolta Kodalyn muistomerkillä Kecskement’in kaupungissa ym. Laulut onnistuivat hyvin, vaikka Unkarin matkan edistyessä kuoromme alkoi selkeästi jakaantua Laulu-Veikkoihin ja Raittius-Veikkoihin.
Matkan majoitus oli järjestetty Budapestiin Hotelli Volgaan, jonka palvelutasossa ei ollut moittimista. Hissi reistaili, mutta liikunta portaissa oli sopivaa vastapainoa rasvaisille aterioille. Lisäksi hotellin sijainti keskeisellä paikalla Pestin puolella helpotti liikkeellelähtöä iltarientoihin.
Szentedressä käyntien lisäksi koko kuoro rouvineen tutustui muutamiin kohteisiin sekä Budapestissa että sen ulkopuolella. Mieleenjäänyt kokemus oli käynti unkarilaisessa ulkoilmamuseossa, jossa oli näytteillä entisajan tyyliin tehtyjä rakennuksia olkikattoineen. Ja kuten kaikissa suuremmissa turistipaikoissa, oli vieraiden turvallisuus otettu huomioon aseistettujen vartijoiden muodossa. Myös pankkien ulko-ovilla näkyi aina sotilas aseen kanssa.
Matkan loppupuolella käväistiin Budapestistä etelään n.60 km olevan Kecskemet’in kaupúngin lähistöllä sijaitsevalla ratsutilalla, joka oli varmaan perustettu pelkästään turisteja varten. Siellä kasvatettiin härkiä, lampaita, hevosia, aaseja ym. Turisteille annettiin näytöksiä mm. härkävaljakoiden käytöstä ja hevosten kouluttamisesta aavan pustan oloihin sotahevosiksi: hevonen ei nimittäin mielellään mene käskystä kyljelleen matalaksi, mikä on erinomaisen tarpeellinen taito vihollisen ajaessa takaa aukealla arolla.
Tuliaistavaroita kukin hankki omantuntonsa mukaan, koska esim. elintarvikkeiden vienti maasta oli tarkkaan säännöstelty. Mm. vaatteet ja musiikkiäänitteet olivat halpoja, balinkasta nyt puhumattakaan.
Kaiken kaikkiaan Unkarista jäi sellainen käsitys, että uudestaan pitää tulla käymään: ihmiset suorastaan rakastivat suomalaisia.
