Paloja historiikista Laulu-Veikkojen 60 vuotta
Jukka Mattila, Seppo Pöyhönen ja Aimo Kalenius
Koonnut Aimo Kalenius
UUDENKAUPUNGIN LAULU-VEIKOT 60v.
Uudenkaupungin Laulu-Veikot on jo 60 vuoden ajan totuttu yhdistämään kaupungissamme erilaisiin juhlahetkiin ja tapahtumiin. Kaupunkilaisten hiljentyessä joulun viettoon tai juhliessa vuoden vaihtumista, on Laulu-veikot totuttu näkemään kirkon portailla. Vappuna kajahtavat kevätlaulut Kalannissa ja vallinmäellä.
Toinen varma kevään merkki on ollut Laulu-veikkojen järjestämät iltamat, jotka ovat yhdistäneet kuorolaisia ja heidän uskollisia kuulijoitaan, samalla kun on ylläpidetty vanhaa iltamaperinnettä.
Uudenkaupungin Laulu-Veikot osoittavat vuosittain omalta osaltaan kunnioitusta sankarivainajille laulutervehdyksin sankarihaudalla Kaatuneiden muistopäivänä ja Itsenäisyyspäivänä.
Heti sotavuosien jälkeen perustetulla Uudenkaupungin Laulu-Veikoilla on hyvin pitkät perinteet itsenäisyyspäivän aaton musiikkitilaisuuden järjestämisessä. Itsenäisyytemme juhlavuonna 2007 illan teemana oli ME SUOMI 90 V. Sen puitteissa Kalannin yläasteen juhlasalissa pidettyyn tilaisuuteen kokosimme 90 miehisen juhlakuoron. Kuoro lauloi Finlandia hymnin Ari Hirvosen johtamana. Musiikki-ilta huipentui runsaslukuisen yleisön ja järjestäjien yhteisiin juhlatanssiaisiin Jaso Big Bandin tahdeissa.
Laulu-Veikkojen monipuoliseen ohjelmistoon on mieskuoroille perinteisten laulujen lisäksi kuulunut hyvin paljon Usko Kempin tuotantoa. Olemme pitäneet myös hengellisen musiikin konsertteja.
Uudenkaupungin Laulu-Veikot on neliäänistä mieskuorolaulua harrastava n. 40-mihinen joukko, joka esiintyy erilaisissa kokoonpanoissa kuulioilleen. Se on erilaisissa ammateissa ja tehtävissä olevien miesten sosiaalinen hyvin yhteen hitsautunut joukko kavereita, joiden kanssa harrastetaan, rentoudutaan ja pidetään hauskaa yhdessä. Tästä on esimerkkinä mm lukuisat yhteiset ulkomaanmatkat, joista viimeisin suuntautui Espanjan Aurinkorannikolle.
Haluan esittää parhaimmat onnitteluni 60v. täyttävä kuoron laulajaveljille! Suuret kiitokset yhteistyökumppaneillemme ja tukijoillemme menneistä vuosista. Lämpimät kiitokset myöskin loistavalle yleisöllemme. Toivon, että viihdymme yhdessä hienon harrastuksemme parissa tulevinakin vuosina.
ULV:n 60-VUOTISKONSERTTI 2008
Ylärivi Vasemmalta: Jaakko Lindström, Jukka Mattila, Jouko Palmu, Eero Tättilä, Pauli Aaltonen, Tapio Ruusola, Eero Laakso, Mika Puukki, Matti varjus, Tauno Lehtisalo, Esa salminen.
Elis Ahtola, Risto Tuominen, Esko Markkula, Pekka Harmovaara, Osmo Aalto, Matti Karhu, Ilkka Siivonen, Osmi Tuominen, Erik Junnila, Aimo Kalenius, Toivo Litmanen.
Pertti Mattila, Seppo Rantanen, Mauno Valonen, Sakari Heiskanen, Erkki Luntamo, Kyösti Kuronen, Ari Sinisalo, Raimo Kuusinen, Antti Valtonen.
Teuvo Jokila, Veikko Virkkunen, Seppo Pöyhönen, Juhani Pietikäinen, Raimo Rantanen, kuoron johtaja Ari Hirvonen, Aimo Hellsten, Seppo Turjansalo, Jorma Korhonen ja Jouni Polojärvi.
UUDEN EDESSÄ
taiteellinen johtaja
Näin jälkeenpäin voi hymyillen muistella sitä määrätietoista toimintaa, jolla Uudenkaupungin Laulu-Veikot lähestyi minua kuluneen kymmenvuotiskauden alkupuolella. Minut kutsuttiin iltamiin kosketinsoittajaa paikkaamaan, kirkkokuoro sai hetkeksi tenorivahvistuksen mieskuorosta, pyydettiin äänenmuodostusopastusta ensin yhden laulajan toimesta ja kohta koko kuorolle. Olin myös kutsuvieraana itsenäisyyspäivän aaton musiikkitilaisuudessa. Ja kaiken huippuna Laulu-Veikkojen kvartetti ilmestyi yllättäen hääjuhlaamme laulamaan! Tuskin kaikki tämä oli sattumaa.
Oltiin lähellä sitä hetkeä, kun minua pyydettiin uudeksi taiteelliseksi johtajaksi. Harkittuani asiaa, suostuin. Kanttorit ovat aina olleet aktiivisesti mukana paikkakuntien musiikkielämässä. Itse en ottanut tätä raskaana velvollisuutena. Muusikolle on tärkeää päästä tekemään musiikkia ja Laulu-Veikkojen tarjous oli siinä mielessä houkutteleva. Voisi myös ajatella, että yhteistyö seurakunnan kanssa tehostuu, koska kuoro on kirjaimellisesti kanttorin käsissä.
Itselleni nämä vuodet ovat olleet opettavaista aikaa. Luulen myös kuorolaisten omaksuneen ainakin jotakin uutta. Kuoroharjoitus on vuorovaikutustilanne. Kuoronjohtajat tähtäävät samaan asiaan, siis puhtaaseen sointiin ja tyylikkääseen tulkintaan, mutta ehkä eri sanoin tai erilaisin menetelmin. Johtajanvaihdos on siinä mielessä aina piristävä asia.
Tämä kirjanen lisää menneet kymmenen vuotta Uudenkaupungin Laulu-Veikkojen historiankirjoihin. Taiteellisena johtajana joudun katsomaan jo tulevaisuuteen ja mielessäni on ollut ajatus siitä, että nyt ollaan jonkinlaisessa taitekohdassa tai uuden ajan edessä. Pelkästään kuoron ikärakenne laittaa ajatukset liikkeelle. Missä ovat 20-, 30- ja 40-vuotiaat miehet? Ei ole kuitenkaan mahdoton ajatus, että kuoroharrastus tulevaisuudessa tavoittaisi nuoremmatkin ikäluokat. Jospa tuleva 60-vuotiskonserttimme antaisi kipinän hyvän harrastuksen pariin.
LEMPILAULUJEN LAULAJALLE
DI, säveltäjä
Kesällä kolme vuotta sitten sain Uudenkaupungin Laulu-Veikkojen kuoronjohtaja Ari Hirvoselta kiehtovan haasteen: Minun toivottiin säveltävän mieskuoroteos kuoron 60-vuotisjuhlakonserttia varten. Innostuin tästä hienosta mahdollisuudesta ja suuresta kunniasta välittömästi. Henkilökohtaisten tuttavuuksieni johdosta kuoro oli minulle entuudestaan tuttu, joten tiesin sen taitavaksi ja kauniisti soivaksi. Myös nöyrä, tunnollinen ja kunnianhimoinen asenne olivat välittyneet minulle monta kertaa. Tällaiselle kuorolle oli ilo ryhtyä säveltämään.
Tilausteoksen teksti oli määrä valita Eino Leinon tuotannosta. Päädyin kuuteen hänen varhaiseen elämänmyönteiseen rakkausrunoonsa. Ne ovat eri kokoelmista ja toisistaan riippumattomia, mutta minulle ne muodostavat yhtenäisen tarinan kertoen nuorten rakastavaisten onnellisesta kesäpäivästä. Laulusarjan nimeksi tuli ”Lempilauluja”, sillä sana ”lempi” tuntuu olevan runoilijan eräs lempisana. Sarjan voi ajatella myös kuvaavan koko elämän mittaista kaarrosta.
Kuten jokainen säveltäjä, pyrin minäkin ilmentämään runoja musiikilla, joka niihin juuri minun mielestäni parhaiten sopii. Lempilauluissa on kuitenkin helppo aistia myös Leinon aikalaisten mestareiden, Kuulan, Madetojan ja Palmgrenin, tyylivaikutus. Tämä on tietoinen valintani; tekeehän se oikeutta runoille ja tukee niiden ajan henkeä, niin ajattomia kuin Leinon runot toisaalta ovatkin.
Kuoro aloitti Lempilaulujen harjoittelun heti saatuaan teoksen käsiinsä tammikuussa 2006. Matkan varrella olen ymmärtänyt, että sen valmistaminen ei toden totta ole ollut mikään läpihuutojuttu. Täysin uuden teoksen harjoitteleminen on aina haaste, kun musiikki ei ole vanhastaan tuttua yhdellekään laulajalle, eikä ole olemassa äänitteitä ja esitystraditiota. Toisaalta, ehkä juhlakonsertin tilausteoksen kanssa ei kuulukaan päästä helpolla.
Kiitän Uudenkaupungin Laulu-Veikkoja mittavasta ja ansiokkaasta työstä Lempilaulujen kantaesityksen valmistamisessa. Odotan juhlakonserttia luottavaisena, vaikka toki myös jännittyneenä. Samalla onnittelen kuoroa jo 60 vuotta jatkuneesta paikallista ja valtakunnallista musiikkielämää rikastuttaneesta toiminnasta. Kuorolaululla kaikkine siihen liittyvine elämyksineen on tärkeä, virkistävä merkitys sekä laulajien että kuulijoiden henkiselle hyvinvoinnille. On hienoa nähdä Laulu-Veikot tänään yhä vireänä ja elinvoimaisena tuottamassa näitä elämyksiä. Upea ura jatkuu!
90-miehinen juhlakuoro ja Jaso Big Band itsenäisyyspäivän aaton musiikki-illan erikoisuuksina 5.12.2007
Raimo Rantanen
Kalannin yläasteen juhlasali täyttyi 5. joulukuuta 2007, kun Uudenkaupungin Laulu-Veikot järjesti perinteisen musiikki-illan juhlatanssiaisineen. Laulu-Veikkojen Itsenäisyyspäivän aaton musiikkitilaisuus juontaa juurensa yli kolmenkymmenen vuoden takaa. Ensimmäinen tilaisuus pidettiin vuonna 1974 Kauppaopiston aulassa. Jo hyvin varhaisessa vaiheessa juhlapaikaksi vakiintui Viikaisten koulun juhlasali.
Tämän musiikkitapahtuman ohjelma on koostunut paitsi Laulu-Veikkojen koko kuoron esittämistä lauluista, niin myös kvartettien ja omien solistien esityksistä. Mukaan on pyritty saamaan myös paikkakuntamme muita kuoroja ja orkestereja sekä musiikkiopiston oppilaita. Perinteisesti itsenäisyyspäivän musiikki-illassa on kuultu myös juhlapuhe, jonka pitäjä on useimmiten ollut joku kuoron ulkopuolinen paikkakuntalainen vaikuttaja tai täältä kotoisin oleva ja muualla uransa luonut entinen uusikaupunkilainen. Ensimmäisellä kerralla kuitenkin puheen piti kuoron kunniajäsen Erkki Luntamo. Vuodesta 1988 tilaisuudessa on jaettu Vihreän Hauen Stipendi uusikaupunkilaiselle nuorelle musiikinharrastajalle tai musiikkiryhmälle. Illan juontaja on aina ollut kuorolainen. Tällä kerralla tämän tehtävän hoiti Pekka Harmovaara, joka alkujuonnossaan selvitti musiikki-illan taustoja.
Vuonna 2007, Suomen täyttäessä 90 vuotta, Laulu-Veikot päätti juhlistaa sitä tavallista juhlavammalla ohjelmalla. Perinteisen musiikki-illan ohjelman lisäksi mukana oli 90 –miehinen juhlakuoro ja illan päätteeksi tansittiin Jaso Big Bandin tahdissa. Kuoroja oli mukana neljä; Cantilona, D’Ameni, Nuorisokuoro ja Laulu-Veikot sekä 90-miehinen juhlakuoro. Laulu-Veikkojen lisäksi juhlakuorossa oli mukana n. 50 miestä. Taiteellisena johtaja oli Ari Hirvonen, joka myös oli harjoituttanut juhlakuoron esittämän Finlandia-hymnin. Nämä 50 juhlakuorolaista olivat innolla mukana sekä harjoituksissa että esityksessä. Mieleenpainuva kokemus kaikille kuorolaisille ja varmaan vaikuttava esitys myös yleisölle.
Juhlapuheen piti Uudestakaupungista kotoisin oleva Suomen Punaisen Ristin viestintäjohtaja Hannu-Pekka Laiho. Musiikki-illan ohjelma päättyi juhlakuoron esittämään Finlandiaan sekä yhteisesti laulettuun Maamme-lauluun.
Itsenäisyyspäivän aaton ilta jatkui Juhlatanssiaisilla. Raimo Henrikssonin johtama Jaso Big Band tarjoili letkeää ja svengaava tanssimusiikkia yli 600-päiselle yleisölle. Solistina oli Marle Mikkola. Tämä 17-miehinen Big Band on soittanut jazzahtavaa tanssimusiikkia kohta 30 vuotta.
Jason kapellimestarina on alusta lähtien toiminut Raimo Henriksson, suomalaisen big band -musiikin grand old man, joka sai 2003 Emma-palkinnon elämäntyöstään. Hänen ohjelmistolinjaustensa, mittavan sovitustyönsä ja harjoitushiontansa tuloksena Jasosta on kehittynyt lukemattomien juhlatilaisuuksien ja konserttien kestosuosikki. Jaso on omimmillaan 1940-50 -lukujen swing-kauden mukaansa tempaavan tanssimusiikin parissa. Jaso Big Bandia on kuultu Uudessakaupungissa aiemmin Kemppi-päivillä. Raimo Henriksson on myös Usko Kemppi Seuran hallituksen jäsen.
Yli 30 vuoden ajan tämä musiikki-ilta on kuulunut uusikaupunkilaiseen itsenäisyyspäivän aaton perinteeseen. Viime vuonna tapahtuma juhlatanssiaisineen järjestettiin Kalannissa. Tänä vuonna kuoro juhlistaa itsenäisyyspäivän aattoa 60–vuotisjuhlakonsertilla Pohitullin palloiluhallissa. Seuraavilla kerroilla tavataan taas Viikaisten koulun juhlasalissa. Aika näyttää, millaista ohjelmaa on tarjolla Suomen satavuotisjuhlissa vajaan kymmenen vuoden kuluttua.
Kuorolainen teatterissa – ajatuksia tuplakvartettimme esiintymisestä ”Tulipunaisessa matkalaukussa”
levy-yhtiön johtaja ja
rähjäroope
Siis mieskuorolainen teatterissa. Tarkoittaa sitä, että henkilö hallitsee perustyynen – taikka perusjähmeän ilmeen tilanteessa kuin tilanteessa. Ristiriita on järkyttävän suuri teatterin perusolemuksen kanssa. Teatterissa kun on tarkoitus tulkita tunteita, taikka tunteella, mitä nyt sitten kulloinkin tehdään.
Joukkomme on tietysti monissa iltamissa hioutuneita esiintyjiä, mutta siellä tunteita tarvitaan enimmillään kun roolina on esiintyminen vähäpukeisen, jopa partaisen naisen osassa. Näitä rooleja Tulipunaisessa matkalaukussa ei ollut tarjolla. Mutta aika monenlaisia muita kyllä. Olimme sotilaina, sirkusyleisönä, yleisönä presidentin vierailukäynnillä, sirkuksen henkilökuntana, rokkibändinä ym. Kapakkayleisönä pärjäsimme oikein hyvin. Yksi meistä sai tähän kohtaukseen kyydin harteilla istuen koko porukan laulaessa täyttä kurkkua. Samassa kohtauksessa toinen tuli heitetyksi lavalta kulisseihin hyvinkin näyttävästi. Tällä kuorolaisella on varmaan jatkossakin praktiikkaa riittävästi poistumistilanteita varten – kuin tietenkin tällä ulosheittäjälläkin. Tällaisia muita henkilökohtaisia haasteita lankesi rähjäroopen ja ulosheittäjän roolien lisäksi ainakin esiintymiset sellaisissa tehtävissä kuin presidenttinä, koulun rehtorina, tarjoilijana, levy-yhtiön johtajana ja Rafu Ramstettina.
Näytelmän koreografi oli erittäin innostunut kehittelemään liikunnallisia kohtauksia. Varsinainen näyttelijäkaarti sai tanssia ja kieritellä näyttämöllä milloin mitenkin, joutuen varmasti ylittämään itsensä ja oppimaan monenlaista uutta. Meikämannet opetettiin seuraamaan näyttelijää katseella ja toisinaan piti kohottaa katseensa ylös vasemmalle taikka oikealle, jokainen samanaikaisesti, vaikeaa. Ja monessakin kohtauksessa jouduimme marssimaan. Eikä sekään aina niin nappiin mennyt vaikka joukossamme oli evp. sotilasmestari. Ja työlästä oli muistaa koska kulloinkin piti mennä näyttämölle. Jos meillä ei olisi ollut teräväpäisiä ja hyvämuistisia soittajatyttöjämme aloittamassa kappaleita, niin ojassa olisimme olleet, ja laulaneetkin varmaan vaikka mitä.
Vielä tästä ilmeikkyydestä. Yksi meistä homman hallitsee varmaan luonnostaan. Hän on jopa eräissä iltamissa vetänyt näyttämökohtauksen, jossa porukkaa opetettiin ilmaisemaan itseään. Kontrastia meihin muihin tuntuu olevan. Ei sitä noin vaan saa vauhtia itseensä – itsekritiikki tunkee päälle. Ja sitten todetuksi on tullut, että jos joutuu laulamisen lisäksi samanaikaisesti esimerkiksi heiluttamaan kättään, niin suoritukset eivät mitenkään tunnu tukevan toisiaan – sanatkin siinä unohtuvat. Ja vielä jos vaaditaan koko porukalta samanaikaista liikehdintää, siis rytmissä, niin harjoitteluaika nousee potenssiin. Mieskuorolaiselta jo laulamisen ja hymyilemisen yhdistäminen tuntuu lähes rienaavalta. Täytyy tunnustaa, että näytelmä oli paikoitellen niin hauska että tuli laulettua naurussa suin. Hetkittäin sisällä myllersi tunteita, joista itku ei ollut kaukana ja laulaminenkin vaikeaa. Kaikenlaista mieskuorolaisellakin tapahtuu aivan vahingossa. Annettakoon anteeksi jos tulimme järkyttäneeksi kuorokavereita.
Vanhan laulajan tuntoja….
Aimo Kalenius
Laulu-Veikkoja 1.5.1966. Kuva otettu 42 vuotta
myöhemmin.
Laulajana olen nykykuoron kolmanneksi vanhin ja iältäni noin kymmenennen paikkeilla, että tältä pohjalta!
Minua osoitettiin sormella ja sanottiin, että olet jo vanha laulaja – kirjoita tunnoistasi! Yllättävän nopeasti ne laulajavuodet ja samalla muutkin vuodet ovatkin menneet – tuumailin. Muistan kuin eilisen päivän, kun olimme muuttaneet Salosta tänne Uuteenkaupunkiin vuoden -66 huhtikuun lopussa. Koska olin jo tapaillut mieskuorolaisen aakkosia Salon Laulu-Sepoissa vuodesta -64 ja päässyt siellä jonkinlaiseen laulamisen makuun, silmäilin paikallista lehteä, olisiko kaupungissa vappu-laulajaiset.
Lehtiä selailtuani selvisi, että Laulu-Veikot esiintyvät Vallilan portailla opettaja Martti Jäntin johdolla. Kävelimme Vallilan pihalle koko perheen voimin hyvissä ajoin ennen tilaisuuden alkua. Veikkoja alkoikin vähitellen kerääntyä Vallilan portaille ja ensimmäiset kevättä ylistävät sävelet pääsivät valloilleen, kuten ”Herää! Herää! Herää! Herää! Jo leivo laulelee jo sinitaivaalla……”, jonka minäkin olin oppinut Salossa. Tuli jotenkin tuttu ja turvallisempi olo uuteen asuinpaikkaan.
Syksyn ja laulukauden lähetessä mieltäni alkoi vaivata ajatus Laulu-Veikkoihin liittymisestä. Työpaikallani Uudenkaupungin Telakalla tutustuin Lehtiniemen Lasseen, jonka tiesin olevan Laulu-Veikoissa. Otin asian puheeksi, jolloin Lasse innostui ja piti asian selvänä, eikä päästänyt minua enää toisiin ajatuksiin. Lasse oli henkeen ja vereen mieskuorolainen. Kävin alkuaikoina Lassen kotonakin laulamassa, jotta omaksuisin nopeammin ohjelmiston. Muistan erikoisesti sanat ”synkän salon kankahat nuo”.
Päällimmäisiä tuntojani mieskuorolaulun saralta:
Veikkojen mieskuorohenkeen sopeuduin helposti. Suurinta vaikeutta tuottivat ne laulut, jotka olivat minulle outoja ja joita ei harjoiteltu enää, vaan laulettiin vain tarvittaessa. Piti olla kuitenkin uskollisesti mukana kaikissa mahdollisissa esiintymisissä ja oppia vähitellen.
Vuosina 1976 -80 sain olla kuoron sihteerinä. Kuoron puheenjohtajana oli tarmokas ja toimelias Sulo Talvitie, joka opasti minua kaikin tavoin ja isällisin ottein. Eräänä päivänä hän kantoi kotiini Junior-merkkistä kirjoituskonetta pöytäkirjojen ym. kirjoittamista varten. Sihteerinä jouduin ja sain kirjoittaa myöskin 30-vuotishistoriikin, joka edellytti paneutumista kuoron alkuaikoihin ja tapahtumiin.
Martti Jäntin jättäessä taiteellisen johtajan hommat, tilalle astui uusin voimin ja rinnoin Pekka Harmovaara. Pekka toi toimintaan paljon uusia ajatuksia ja tuulia. Mainittakoon viihteellisemmän musiikin lisääminen ja merkkilaulusuoritukset. Pekka lauloi kasetille stemmat, joita minäkin kuuntelin työmatkallani mennen tullen. Välillä huomasin, että ajatukseni harhailivat aivan muualla, mutta kun tätä teki päivästä-päivään muutaman kuukauden ajan, huomasin yhteisharjoituksissa osaavani laulut yllättävän hyvin. Tällä tavalla junttaamalla minäkin suoriuduin perusmerkin ns. kukkomerkin ja taitomerkin vaativista kokeista. Siihen aikaan työpaikkani oli Kalannissa ja matkat tein enimmäkseen hölkkäämällä, pyörällä ja myös hiihtämällä, kun oli vielä vanhanajan hyvät talvet ja lumet.
Merkkisuorituksien ansiosta olen saanut kokeilla kvartettilaulun vaikeuksia useassakin kokoonpanossa. Niistä on jäänyt ja toivottavasti vieläkin jää hyviä tuntoja ja muistoja.
Jostakin syystä minua ovat aina kiinnostaneet vanhat ja menneet ajat. Päätin 40-vuotiskonsertin kynnyksellä haastatella vanhoja kuorolaisia. Minulla on noin viisi tuntia nauhalle tallennettuna Esko Konttisen, Martti Jäntin, Sulo Talvitien, Erkki Luntamon, Hemmo Kleemolan, Kauko Telenin, Pertti Virkkusen ja muutaman muunkin nuorempaan sukupolveen kuuluvan muisteloita kuoroon liittyvistä hetkistä. Nauhalla on mielestäni muutamia todella ”herkkupaloja” jälkipolvien kuunneltavaksi.
Monet ulkomaanmatkat ovat elävöittäneet ja antaneet suolaa ja maustetta kuoromme toimintaan. Lisäksi kuoromme ja kvartettimme äänitteet ovat antaneet pontta, uskoa ja näkyvyyttä kuorolle. Ilman tavoitteita pelkkä laulaminen ei kauaa innosta.
Itsenäisyyspäivän aaton juhlat, iltamatoiminta ym. vastaavat tilaisuudet ovat lähentäneet ja tehneet kuoroamme tunnetuksi paikalliselle yleisölle. Samalla tilaisuudet ovat avittaneet taloudellista tilannettamme, joka taas edelleen mahdollistaa muuta toimintaa.
Nyt parhaillaan elämme innostuksen ja toiveitten aikaa paneutumalla 60-vuotiskonserttiin. Olemme saaneet nuorta ja uutta puhtia jo muutaman vuoden Ari Hirvosen johtamana. Vaikka muutamia linjauksia onkin muuttunut, kuoro on hyvissä ja taitavissa käsissä, joten Laulu-Veikot voivat katsella hyvin odotuksin tuleviin vuosikymmeniin.
Minulla on ollut ja on vieläkin paljon harrastuksia mieskuorolaulun lisäksi. Tiedän, että niistä on tulevina aikoina luovuttava aina sitä mukaa, kun ei enää kykene. Kuorossa kuitenkin jatkan niin kauan, kunnes ääni sortuu tai sanat eivät jää mieleen. No, ei hätää, sen jälkeen köpöttelen vain kuuntelemaan.
Iltamien helminauhassa vuodet 1999 – 2008
50 -vuotisjuhlien jälkeen vuonna 1998 lauluveikot ovat innokkaasti jatkaneet iltamaperinnettä. Yleisön suosio on ollut niin suurta, että olemme järjestäneet joka vuosi kaksi esitystä. Toinen suuri muutos oli esityspaikka vuosina 2001 ja 2002. Silloin jouduimme evakkoon Lokalahden nuortentuvalle, koska työväentalo muuttui värikaupaksi.
Vuonna 1999 iltamien teemaksi valittiin kuoron pukeutuminen. Asiaa esiteltiin laajasti sekä historialliselta että tulevaisuuden kannalta. Kuoroasuina esiteltiin perinteisen smokin lisäksi mm. poolopaitaa, polvihousua, sadeviittaa ja haalaria.
Vuosi 2000 oli vahvaa EU-aikaa. Iltamissa pidettiin musikaalinen maatalousesitelmä, joka tulkattiin saksaksi, koska saksalaiset olivat kokeneet kielellistä syrjintää Suomen puheenjohtajakaudella. Kaunis Veerakin keitteli kahvia höyrypurrella Saimaalla ja sai heti kosijoita kipparista ja pitkästä tummasta miehestä.
Vuonna 2001 iltamat siirrettiin sitten Lokalahdelle. Teemana oli nainen ja romantiikka. Ohjelma oli voimakkaasti musiikkipainotteinen. Naista kuvailtiin monipuolisesti sekä sanoin että sävelin. Illan yllätysnumero oli Ladyt lavalla -esitys. Ladyt ”Marion Rung, Paula Koivuniemi, Lea Laven ja Katri-Helena” saapuivat ilahduttamaan yleisöä vasta keskiyöllä.
Vuoden 2002 iltamien yksi aihe oli Valomerkin jälkeen. Se viittasi vahvasti ravintolamiljööseen. No olihan se sitäkin. Kuitenkin alkoholilain kiemuroita opiskeltiin samannimisen laulun myötä tiiviisti. Varsinainen illan päätähti oli Lepäisten Lempi. Hän seikkaili rollaattorillaan kaupungilla ja ihmetteli, minne kaikki tutut liikkeet ja palvelulaitokset olivat kadonneet kaupungista. Lauluveikkojen iltamatkin olivat mystisellä tavalla häipyneet jonnekin. Lopulta Lempi monen mutkan kautta ilmestyi iltamiin Lokalahdelle. Hänet huomioitiin VIP-henkilönä. Koko kuoro esiintyi hänen kunniakseen.
2003 -vuonna iltamilla ei ollut nimettyä teemaa vaan se muodostui sirpaleohjelmasta. Eniten kuitenkin töitä sai lauluveikkojen kantopalvelu. Se joutui kantamaan pois esitelmöitsijöitä ja puhujia, jotka unohtuivat jaarittelemaan joutavuuksia. Toisella puoliajalla oli kuoron kauneuskilpailu. Kolme finalistia esitteli miehistä, lihaksikasta vartaloaan. Yleisö sai lopuksi valita huuto- äänestyksellä kauneimman.
Vuonna 2004 palasimme jälleen jatkamaan iltamia työväentalolle. Värikauppa siirtyi muualle. Iltamien teemana oli kahvilakulttuuri Suomessa ja ulkomailla. Sketsien ja laulujen mukana pistäydyttiin eri puolill a maailmaa. Yhdysmiehenä kahviloiden välillä toimi ”maalari”. Hän ilmestyi yllättäen näyttämölle ja puuhailuillaan ilmoitti yleisölle mikä vaihe ohjelmassa oli menossa.
Vuosi 2005. Edellisenä syksynä vahvistettu kvartetti Ruotukaverit oli tehnyt levyn Usko Kempin sota-ajan lauluista. Tietenkin tämä oli hyvä iltamien teemaksi. Sketsien aiheet poimimme Tuntemattomasta sotilaasta. Sotamies Honkajoki ilmestyi kaaripyssyineen täydennysmiehenä korsuun. Illan päätteeksi hän lausui vielä ikimuistettavan iltarukouksen. Arvokas vihollisen vanki saatiin siepattua ja toimitettiin esikuntaan kuulusteltavaksi. Yllätysnumeroksi muodostui TV:sta tuttu Jäniskevennys. ”Jänis” aiheutti hälytyksen. Pojat ampuivat putket kuumina ”vihollista”. Vasta kun tulitus saatiin lopetettua, jänis poukkasi pystyyn, näytti pitkää nenää ja katosi ehjin nahoin pensaikkoon.
Vuoden 2006 iltamien aiheeksi valittiin Matkailu avartaa. Matkaan lähdettiin 1800 -luvun Vienan – Karjalaan Lönnrothin opastuksella. Seuraavaksi mentiin valtameren taakse lännen maille Amerikkaan. Kuoro ja kvartetit esittivät kohteeseen sopivia lauluja. Sitten keskityttiin liikenteeseen: Perustettiin ”Lapuan liikenne”. Sotkeuduttiin politiikkaan ja tulokset olivat surullisia. Seuraavaksi piti pistäytyä wieniläisessä kahvilassa aistimassa musiikin tunnelmia. Viimeisessä osiossa lähdettiin nauttimaan ns. seiväsmatkailusta. Kvartetti kertoi Turistitango-laulun myötä, miten matka kuumaan Espanjaan saattoi päättyä. Lönnrothin haamu seuraili veikkoja.
Vuosi 2007 oli Usko Kempin juhlavuosi. Hänen syntymästään oli kulunut 100 vuotta. Niinpä iltamissakin pyrittiin valottamaan monin tavoin hänen elämäntyötään. Kuoro ja kvartetit esittivät pelkästään Usko Kempin lauluja. Myös yleisö pääsi osallistumaan lauluun. Usko Kempin telinevoimisteluharrastus tuli myös esiteltyä monipuolisesti. Eräs kuorolainen oli kyllästynyt kuoron niukkaan koreografiaan. Niinpä lauluryhmä näytti nyt pari esimerkkiä kuoron paremmaksi ilmeeksi. Tiu tau tilhi- ja Rukkaset saanut -laulut muuttuivat aivan ihmeellisesti.
Vuonna 2008 ei pidetty iltamia lainkaan. Kuoron hallitus päätti, että on parempi keskittyä 60-vuotisjuhlan valmisteluihin kuin hajottaa huomiota vielä iltamiin. Viime vuosina on ollut yhä vaikeampaa löytää iltamille vetäjää. Iltamien luonnetta pitää ilmeisesti muuttaa – annetaan laululle enemmän tilaa. Kuorohan onkin perustettu juuri innokkaille laulunharrastajille. On hyvä tietenkin kuulostella, mitä mieltä yleisö on. Näissä merkeissä lauluveikoilla on tarkoitus jatkaa iltamien pitämistä.
Usko Kempin telinevoimisteluharrastus tuli myös esiteltyä monipuolisesti.
Huolto pelaa!
USKO KEMPPI SEURAN SYNTY
Mauri Tenhonen, toiminnanjohtaja, Usko Kemppi Seura
Pekka Harmovaara, Raimo Rantanen ja Raimo Kuusinen.
Idea syntyy
Uudenkaupungin Laulu – Veikot ovat vuosien saatossa osallistuneet moniin aktiviteetteihin. Yksi niistä on ollut osallistuminen Usko Kemppi Seuran perustamiseen. Lauluni Sinulle CD-levy, joka sisälsi Usko Kempin musiikkia, julkaistiin vuonna 1996 ja karonkkaa vietettiin paikallisessa ravintolassa. Menin Pekka Harmovaaran ja Ilpo Hakasalon pöytään ja kysyin: ”Eikö tässä olisi Usko Kemppi-päivien perustamisen paikka, kun tätä häneen liittyvää toimintaa on näinkin paljon?” Kauaa ei tarvinnut odottaa vastausta, se oli innostuneen myönteinen. Pekka kertoi jälkeenpäin toimittaja Hakasalon puhuneen asiasta aamuyöhön saakka.
Toiminta alkaa
Ensimmäinen tapahtuma järjestettiin kuoron toimesta 17. – 19.10.1997. Perjantaina Uskon oma humppatyttö Berit lauloi Anna-Liisa Väkeväisen säestämänä ravintola Wanhassa Prykissä Rytmipoikien säestämänä. Lauantaina kulttuurikeskus Crusellissa Ilpo Hakasalo esitelmöi Usko Kempistä ja perään katsottiin Uskon käsikirjoittama ja säveltämä elokuva ”Minä ja mieheni morsian”. Iltaa jatkettiin Aquariuksessa Kemppi-illalla. Berit lauloi, mutta illan pääesiintyjä oli Uudenkaupungin Laulu-Veikot solistinaan mm. Eero Sinikannel. Hakasalo tietysti juonsi. Sunnuntaina pidettiin pääkonsertti ”Meri ja Lappi”, jossa esiintyivät Laulu-Veikot ja Eero Sinikannel.
Toiset Kemppi-päivät
Laulu-Veikot järjesti tapahtuman vielä toisen kerran, 10.-13.9.1998. Yhteislauluilta, Kemppitanssit ja eversti Erkki Nordbergin luento ”Asutuskeskussodankäynti” aloittivat tapahtuman. Sitä jatkettiin seuraavana päivänä Veteraani-illan merkeissä Pookin pihalla. Tilaisuudesta tulikin unohtumaton elämys. Puolustusvoimien Säkylän varuskunnan joukkue naamioi koko pihan verkoilla ja sisäänmenoteltalla. Veteraaneille tarjottiin soppatykistä hernekeitto, nimikoiduista laseista ”korpirojupaukku”. Monipuolisesta ohjelmasta vastasivat Laulu – Veikot ja Forssan Korsukööri ja tilaisuudessa kuultiin Suomen sotaveteraaniliiton sekä kenraali Adolf Ernrothin tervehdykset. Kaikki esiintyjät osallistuivat talkoisiin ja tilaisuuden koko tuotto, 10 000 mk, ojennettiin sotaveteraaneille.
Usko Kemppi Seura perustetaan
Kuorossa tultiin siihen tulokseen, että laajenevan tapahtuman järjestäminen ei ollut kuorolle ominaista toimintaa. Siksi päätettiin perustaa Usko Kemppi Seura. Perustaminen tapahtui Warner/Chappell Finland Oy:n tiloissa Helsingissä 26.3.1999. Paikalla olivat Usko Kempin tytär Kaisa – Ilona Palojärvi, Pekka Harmovaara, Raimot Kuusinen ja Rantanen, Reijo Päärni, Tapio Tossavainen, Ilpo Hakasalo, Raimo Henriksson ja Mauri Tenhonen.
Ilpo Hakasalosta tuli seuran ensimmäinen puheenjohtaja. Laulu -Veikoista hallitukseen valittiin lisäksi Juhani Pietikäinen ja Matti Varjus. Ensimmäisen hallituksen koko oli 21 henkilöä. Tällä pyrittiin saamaan hallitukseen laaja joukko musiikin piirissä toimivia henkilöitä. Joukossa oli mm. Jyrki Kangas Pori Jazzista ja toimittaja Pirkko Arstila, joka toimi vuosikausia eri tilaisuuksien juontajana.
Laulu – Veikot on ollut tärkein yhteistyökumppani Usko Kemppi Seuralle koko sen toiminnan ajan ja varmasti tulee jatkossakin olemaan!
